Kuuba - Matka Pinar del Rioon

Havannan tutkimisen lisäksi halusin ehdottomasti nähdä myös Kuuban maaseutua ja luontoa, jonka johdosta päätimme vuokrata päiväksi auton ja ajaa Vinales katsomaan tippukiviluolia, vesiputouksia sekä kalliomaalauksia. Auton vuokra oli yksi elämäni kalleimmista, sillä pienestä kärpästä sai maksaa $100 päivä sisältäen 35 litraa bensaa, joista tosin 15 litraa oli omituisesti kuitenkin haihtunut.

Rental agency: "Then you have to pay the full tank of gas that is 35 litres"
Juha: "Ok, then the tank is full and I will return it empty"
Rental agency: "Oh no. The tank is not full. There is only half tank."
Juha: ????

Kaikesta säädöstä huolimatta saimme kuitenkin auton ja suunnistimme autolla Havannan läpi kohti länttä. Yritin ostaa matkalle mukaan autokarttaa, mutta tällaista ei löytynyt, joten jouduimme lähtemään arpomaan reittiä matkaoppaan kartalla, jossa oli vain suurimmat tiet merkitty. Epäonneksemme ajoimme heti harhaan Havannassa ja suuri epätoivo alkoi jo vallata mieltä, kunnes muistin Kuubalaisen kyyditsemisperinteen. Kaikki paikalliset autoilijat ottavat samaan suuntaan menijöitä kyytiin auto-, bussi ja kulkuneuvopulan takia. Tämän perinteen turvin päätimme napata kyytiin ensimmäisen samaan suuntaa menevän kyytiä etsivän Kuubalaisen. Turvallisuus syistä päätimme ottaa kyytiin vain yksinmatkustavia naisia, koska arvelimme heidän olevan epätodennäköisemmin ryöstömurhaajia.

Ensimmäinen kyytiläinen hyppäsikin heti seuraavissa valoissa meidän kyytiin ja veimme häntä muutaman korttelin, jonka jälkeen hän neuvoi meille jatkosuunnan. Toisella kerralla tärppäsikin jack pot ja kyytiimme tuli koko matkan samaan suuntaan menevä 35 vuotias mukavaksi osoittautuva Kuubalaisnainen. Naisen opastuksella pääsimme hetkessä moottoritielle ja matkamme kohti vinalesta pääsi vauhtiin.

Matkan aikana kuubalaisnainen, joka paljastui maa-ja metsätalousmaisteriksi, kertoi meille, että vinalesissa on dengua-kuumetta ja että sinne ei kannata mennä jos ei halua ottaa riskiä verenoksentamisesta ja suurista kivuista ja hallusinaatioista. Sen sijaan nainen kertoi, että hän voi vastineeksi kyydistä viedä meidät kotiinsa, tarjota kahvia sekä näyttää meille kotikaupunkinsa pinar del rion ja työpaikkansa tupakkatehtaalla. Kun huomasin hyttyskarkoitteen jääneen hotellin pöydälle, valinta kuumeriskin ja tupakkaplantaasin välillä oli helppo.

Sitten köröttelimme aivan uskomattoman upean ja puhtaan maaseudun läpi Pinar del rioon keskustellennen espanjaksi kuubasta, tupakasta, suomen oloista ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Pinar del riossa nainen vei meidät kotiinsa ja tarjosi aivan uskomattoman hyvää kahvia sillä aikaa kun me heitimme juttua urheilusta hänen miehensä pyörätuolissa olevan sedän kanssa. Tämän jälkeen nainen opasti meidät ilmeisesti kuuluisalle tupakkaplantaasille kaupungin ulkopuolella (Robaina), jossa meille esiteltiin sikarien valmistusprosessi sekä meille käärittiin paikan päällä ehta sormenpaksuinen kuubalainen sikari käsin. Lopuksi tapasimme sikarimerkin perustajan, joka on ilmeisesti kuuluisa jehu, koska kanadalaiset sikaniskaturistit maksoivat useita kymppejä hänen tapaamisestaan ja sikaritilalla vierailusta. Lisäksi hänestä puhuttiin nimillä "the man in cigars" ja "he is the man" käsitteillä. No tiedä tuota....

Tupakkaplantaasilta palattaessa nainen myi meille vielä puoli kiloa tummaksi paahdettua ohentamaton kahvia (joka paljastui Kanadassa aivan uskomattoman hyväksi) sekä 25 kappaletta peukalonpaksuisia 20cm pitkiä Cohiba sikareita 60 dollarilla. Sikareissa on viralliset leimat ja merkit, mutta siitä huolimatta ne eivät ole todennäköisesti aitoja Cohiboita, koska ko merkkiä väärennetään Kuubassa todella paljon. Tupakkatehtaiden työntekijät nimittäin saavat usein palkaksi myös sikarinlehtiä, joista he käärivät käsin sikareita, joita Kuubassa myydään taidokkaasti väärennettyinä cohiboina, koska tämä on tunnetuin merkki maailmalla. Näiden väärennettyjen sikareiden laatu ei vastaa aivan cohiban todellista laatua, mutta usein ne silti pieksevät mennen tullen teollisesti tehdyt länsimaiset sikarit maussaan ja aromissaan (tekee oikein sääliksi katsoa sikareita, kun ei polta enää...).

Lopuksi tiputimme naisen kotiinsa lähelle ja hän opasti meille läheisen ravintolan, josta saimme hyvän lounaan kahdelle 10 dollarilla, mikä on Kuubassa halpa hinta. Sattumalta ravintolaan tuli meidän jälkeen kaksi turistia, jotka näimme jo pitkältä suomalaisiksi. Heidän istahtaessaan viereiseen pöytään nainen paljastui kymppiuutisten juontajaksi, joka oli miehensä kanssa omatoimimatkalla Kuubassa. Ihmetys oli molemminpuolinen suuri, koska Suomesta ei kesällä Kuubaan tehdä juurikaan matkoja.

Ruuan jälkeen suunnistimme takaisin kohti Havannaan. Matkalla teimme pienen välietapin Soroa pieneen kaupunkiin, jossa oli kuulemma pieni vesiputous. Valitettavati tuhlasimme kaikki rahat sikareihin ja kahviin jo Pinar del Riossa, jonka johdosta meillä oli Soroaan saavuttaessa enää pari dollaria jäljellä. Koska Kuubassa ei ole juuri pankkeja ja automaatteja missään eikä luottokortilla myöskään oikeastaan voi maksaa missään, niin jouduimme ongelmallisen tilanteen eteen kuin vesiputouksen parkkimaksu oli dollarin ja sisäänpääsy 4 dollaria.

Koska rahamme riitti vain parkkimaksuun ja samalta parkkipaikalta johti polku ylös pienellä sademetsän vuoraaman vuoren huipulla olevalle näköalatasanteelle, maksoimme maksun ja suuntasimme kohti vuoren huippua. Noin 25 minuutin nousu kapeaa sateen syömään polkua pitkin läpi sademetsän johti vuoren päälle aivan upealle näköalatasanteelle, josta näki ylitasaisen kuuban maaseudun. Polun varrella näimme myös Kuuban luontokappaleita omituisia muurahais- ja mehiläispesiä, käärmeen, liskoja, lintuja sekä kuulimme lukuisia sirkkoja ja lintuja ilman yhtään ihmisen ääntä. Nousu sademetsä läpi oli niin upea, että näkymä vuorelta niin tavaton, että sen ansiosta Kuuba nousi sen ansiosta yhdeksi upeimmista maista missä olen ollut, vaikka emme nähneetkään matkan aikana kuin pienen osan maan uskomattoman upeasta ja puhtaasta luonnosta.

Vuorelta palatessamme päätimme koittaa pummata pääsyä vesiputouksille kaikilla lopuilla rahoillamme. Hyväksi onneksemme Katrin onnistuikin säälin ja epätoivon turvin vakuuttamaan virkailijan päästämään meidät katsomaan vesiputousta 70 sentillä ja 20 paikallisella pesolla. Itse vesiputous ei ollut maailman isoin eikä vakuuttavin, mutta siitä huolimatta se oli hyvin kaunis ja tarjosi upeat puitteet uimiseen ja kylpemiseen. Valitettavasti virkailija ei päästynyt meitä vajaalla pääsymaksulla uimaan, jonka johdosta tämä ilo jäi meiltä kokematta. Siitä huolimatta automatkamme Pinar del Rioon oli todella upea kokemus Kuuban maaseudun läpi ja teimme yhden uuden kuubalaisen ystävän.